Viikinkiravintola Harald

Viikinkiravintola Harald
Raskaan - ja usein sotaisankin arjen vastapainoksi olivat viikingit sangen persoja juhlistamaan eloaan pöydäntäytteitä säästelemättä. Siispä ympärille kutsuttiin hyviä ystäviä sekä runsain mitoin syötävää ja juotavaa!Olipa tilaisuutesi pikkujoulut, varpajaiset, illanvietto tai mikä tahansa tilaisuus, joka antaa aihetta yhdessä kokoontumiseen, sopii Viikinkiravintola Haraldin kurkihirren alle saapua suuremmallakin venekunnalla passattavaksi. Jokainen tilaisuus rakennetaan yhdessä toiveidenne mukaisesti. Tarjolla on useita sopivia tiloja erikokoisille ryhmille. Rakennetaan yhdessä tilaisuus, joka välittää viestiänne tilaisuuden tarpeen mukaan viikinkityyliin.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Tervehdys Lahden viikinkylästä



Ulkoilmassa reippailun jälkeen toivottavat Haraldin iloiset Helgat vieraat tervetulleiksi tupaan maistamaan Haraldin herkullisia eväitä. Kuningas Gormin härkäpadan ovat patavahdit haudutelleet maistuvaksi ja mureaksi ja nokipannukahvin seuraksi paistetaan tietenkin Rurikin rapeat räiskäleet. Näillä eväillä jaksaa sivakoida vaikka toisenkin lenkin.

Urheilukeskuksessa sijaitsee Lahden ainoa naiselle pystytetty "sankaripatsas" ja maailman ensimmäinen naishiihtäjän patsas. Mallina on ollut 1950-luvun naishiihdon suuri nimi, Siiri ”Äitee” Rantanen, ja tekijänä lahtelainen kuvanveistäjä Toivo Pelkonen.

Tervetuloa viikonloppuna Lahden Viikinkikylään
T:Lahden viikingit

maanantai 16. helmikuuta 2015

Viikinkiravintola Haraldin herkullinen lounas



Viikinkiravintola Haraldin herkullinen lounas klo 11.00 – 14.00
Lounas sisältää runsaan salaattipöydän viikinkilaivasta, Patavahtien herkullisen keiton, talon leivät ja levitteet, nokipannukahvin, teen ja pääruuan valintasi mukaan.
http://www.ravintolaharald.fi/
Turun ravintolamme lounaslistan löydät täältä.

maanantai 16.02.

Borghildin yrtti-emmentaalikeittoa 8,40 €
Riistapyöryköitä ja jänkhäkonjakkikastia 9,70 €
Paistettua silakkapihviä sekä ruohosipulikastia 9,70 €
Myskisorsaa ja kuusenkerkkä-metsämarjakastia 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

tiistai 17.02.

Tomaattista katkarapukeittoa 8,40 €
Kasviksilla täytettyä kesäkurpitsaa ja punajuurikastia 9,70 €
Bulgurin höyryävää häränlihapataa 9,70 €
Paistettua siikaa ja juustoista viherpippurikastia 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

keskiviikko 18.02.

Tuorejuustolla aateloitua maissikeittoa 8,40 €
Paistettua lohta ja porkkana-voikastia 9,70 €
Lihaisia kaalikääryleitä ja marjakastia 9,70 €
Häränniskaa ja tulimaan adjikakastia 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

torstai 19.02.

Helgan hernekeittoa ja pannaria 8,40 €
Kasvis-sieniratatuillea ja paistettua vuohenjuustoa 9,70 €
Kokonaisena paahdettua porsaanfileetä ja tummaa pekonikastia 9,70 €
Yön yli haudutettua villisian karetta 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

perjantai 20.02.

Mustajuurikeittoa 8,40 €
Miinan mantelikalaa ja suppilovahverokastia 9,70 €
Pariloitua broilerinrintaa ja tsatsikikastia 9,70 €
Häränpihvi terva-sinappivoin kera 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

 
Viikinkipäällikönlounas 27,50 €

Päivän alkuruoka

Helgan Herkkulounas

Päivän jälkiruoka

pidätämme oikeudet muutoksiin
http://www.facebook.com/…/Viikinkiravintola…/155101811167539
http://twitter.com/ViikinkiHarald
http://viikinkiravintolaharald.blogspot.com/
http://www.ravintolaharald.fi/
http://shop.ravintolaharald.fi/
http://www.pinterest.com/vharald/
‪#‎viikinkiravintolaharald‬
‪#‎viikinkiravintola_harald‬

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hemmottele ystävääsi 14.2



Muista ystävää 14.2. Haraldin ja Helgan Rakkauspaketilla
http://shop.ravintolaharald.fi/

Harald kokosi ruokalistansa herkuista kynttiläillallisen lahjaksi kahdelle.
Rakkauspaketti on oiva tapa muistaa ystävää, puolisoa, vanhempia tai muuten vaan rakkaita ihmisiä. Se on mitä mainioin lahja, kun haluat hemmotella kanssaihmisiäsi tai muistaa heitä esimerkiksi merkkipäivänä.

Rakkauspaketti sisältää:
Tunnelmallisen pöydän ja erityisen lämminhenkisen kattauksen
Alkumaljan kahdelle, jääveden, nokipannukahvin ja teen
Haraldin parahulttaisia alkuherkkuja kilvelle kerättynä

Pääruuan lahjansaajien toiveiden mukaisesti pöytiin passattuna

Makoisan jälkihyvän kahdelle

Rakkauspaketista löytävät puhtaan pohjolan suosikkimaut joka lähtöön ja ilta kuluu kuin siivillä Haraldin ja Helgan kestittävinä kylän hämyisässä tunnelmassa.

Rakkauspaketit ovat myynnissä ainoastaan Haraldin verkkokaupassa. Verkkokaupastamme voit ostaa lahjakortin, joka lähetetään valintasi mukaan joko PDF-muodossa haluamaasi sähköpostiosoitteeseen tai paperilla tulostettuna normaalissa postissa.
 
pidätämme oikeudet muutoksiin
http://www.facebook.com/…/Viikinkiravintola…/155101811167539
http://twitter.com/ViikinkiHarald
http://viikinkiravintolaharald.blogspot.com/
http://www.ravintolaharald.fi/
http://shop.ravintolaharald.fi/
http://www.pinterest.com/vharald/
‪#‎viikinkiravintolaharald‬
‪#‎viikinkiravintola_harald‬

maanantai 9. helmikuuta 2015

Viikinkiravintola Haraldin Herkullinen lounas vko 7.


Viikinkilounas

klo 11.00 - 14.00


maanantai 09.02.

Baskimaan tomaatti-salviakeittoa8,40 €
Grillattua broilerinrintaa karhunlaukkakastin kera9,70 €
Pariloitua kampelaa ja tervapuolukkasmetanaa9,70 €
Paahdettua villisiankaretta ja kuusenkerkkäkastia18,20 €
Viikinkipäällikön lounas27,50 €

tiistai 10.02.

Metsämiehen riistalihapullakeittoa8,40 €
Nuottamestarin yrttilohta9,70 €
Siitakesieniohrattoa ja kasviskaalikääryleitä9,70 €
Vuohenjuustolla aateloitu häränpihvi18,20 €
Viikinkipäällikön lounas27,50 €

keskiviikko 11.02.

Länsirannikon aurajuustokeittoa8,40 €
Piika Pikkaraisen jauhelihapihvit 9,70 €
Voissa paistettua muikkuja ja savuomenakastia9,70 €
Myskisorsaa ja mustikkasipulihilloketta18,20 €
Viikinkipäällikön lounas27,50 €

torstai 12.02.

Helgan hernekeittoa ja pannaria8,40 €
Barbaarien kastilla maustettua porsaan lehtipihviä9,70 €
Porkkanapannukakkua ja punajuurikastia9,70 €
Korianterivoissa paistettua siikaa ja viinikastia18,20 €
Viikinkipäällikön lounas27,50 €

perjantai 13.02.

Helgan pinaatti-basilikakeittoa8,40 €
Jänkhäjoonaan riistakäristystä ja pottuvoita9,70 €
Savulohimoussella kuorrutettu kalaruukku9,70 €
Nopeasti grillattua häränlehtipihviä18,20 €
Viikinkipäällikön lounas27,50 €

Viikinkipäällikönlounas 27,50 €

Päivän alkuruoka
Helgan Herkkulounas
Päivän jälkiruoka
 

perjantai 6. helmikuuta 2015

maanantai 2. helmikuuta 2015

Viikinkiravintola Haraldin herkullinen lounas klo 11.00 – 14.00


 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän viikinkilaivasta, Patavahtien herkullisen keiton, talon leivät ja levitteet, nokipannukahvin, teen ja pääruuan valintasi mukaan.
http://www.ravintolaharald.fi/

 Turun ravintolamme lounaslistan löydät täältä.

maanantai 02.02.
Kaalimaan kukkakaalikeittoa 8,40 €
Tervattua lohta ja tyrni-valkoviinikastiketta 9,70 €
Metsäsienimoussella kuorrutettua porsaanfileetä sinappikastin kera 9,70 €
Paahdettua myskisorsanrintaa ja herukkakastia 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

tiistai 03.02.
Koskenlaskijan lohikeittoa 8,40 €
Kurpitsapihvejä yrttijogurttikastin kera 9,70 €
Pippuroitua broilerinrintaa ja adjikakastia 9,70 €
Härkää ja makkaraa miekassa 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

keskiviikko 04.02.
Ylvan yrtti-kesäkurpitsakeittoa 8,40 €
Rudolf Rohkean lihaisat kaalikääryleet 9,70 €
Rapukastilla lepytettyjä silakkapihvejä 9,70 €
Häränniskaa ja porsaankylkeä savuolutkastin kera 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

torstai 05.02.
Helgan hernekeittoa ja pannaria 8,40 €
Riistalihapullia ja savuporokastia 9,70 €
Tattari-punajuuripihvit sienikastin kera 9,70 €
Palpurin paahdettua siikaa tyrnikastin kera 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

perjantai 06.02.
Juustoista palsternakkakeittoa 8,40 €
Saksinmaan uunimakkaraa 9,70 €
Mantelikalaa ja kasvismajoneesia 9,70 €
Haudutettua sorsankoipea viinikastin kera 18,20 €
Viikinkipäällikön lounas 27,50 €

Viikinkipäällikönlounas 27,50 €
Päivän alkuruoka
Helgan Herkkulounas
Päivän jälkiruoka
 
pidätämme oikeudet muutoksiin
http://www.facebook.com/…/Viikinkiravintola…/155101811167539
http://twitter.com/ViikinkiHarald
http://viikinkiravintolaharald.blogspot.com/
http://www.ravintolaharald.fi/
http://shop.ravintolaharald.fi/
http://www.pinterest.com/vharald/
#viikinkiravintolaharald
#viikinkiravintola_harald