Viikinkiteemastaan tunnettu Viikinkiravintola Harald toimii tällä hetkellä seitsemällä paikkakunnalla Suomessa: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa. Hyväntahtoisella huumorilla maustettu palvelu, runsas ja herkullinen ruoka sekä huolella suunniteltu viikinkiteeman mukainen miljöö ovat Viikinkiravintola Haraldin tavaramerkkejä, jotka yhdessä muodostavat ravintolakäynnistä elämyksellisen kokemuksen.
Viikinkiravintola Harald

Raskaan - ja usein sotaisankin arjen vastapainoksi olivat viikingit sangen persoja juhlistamaan eloaan pöydäntäytteitä säästelemättä. Siispä ympärille kutsuttiin hyviä ystäviä sekä runsain mitoin syötävää ja juotavaa!Olipa tilaisuutesi pikkujoulut, varpajaiset, illanvietto tai mikä tahansa tilaisuus, joka antaa aihetta yhdessä kokoontumiseen, sopii Viikinkiravintola Haraldin kurkihirren alle saapua suuremmallakin venekunnalla passattavaksi. Jokainen tilaisuus rakennetaan yhdessä toiveidenne mukaisesti. Tarjolla on useita sopivia tiloja erikokoisille ryhmille. Rakennetaan yhdessä tilaisuus, joka välittää viestiänne tilaisuuden tarpeen mukaan viikinkityyliin.
perjantai 23. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
Haraldista uskomaton lahjaidea
Muista ystäviäsi unohtumattomalla joululahjalla. Huomenna (ke 21.12.) voit saada kaksi herkullista Ukkosenjumala Thorin kilpiannosta yhteishintaan 25 € (arvo 51,60 €) ostamalla lahjakortin osoitteessa www.kimppadiili.fi. Toimithan ripeästi, sillä lahjakortteja on rajattu määrä.
Ukkosenjumala Thorin kilpi -G
Pariloitua broilerinrintaa, viikinkikastilla siveltyä porsaankylkirullaa ja tervattua lohta, lisukkeina kahtakin perunaa - savujuustoista sekä viikinkien kilpiperunaa, kastia Viisauden viinistä ja torvisienistä, hunajaisia juureksia ryytimaalta sekä kurkkumaan vartijan tartar-kastia. Leikkimielellä vatsa täynnä myhäillen, heitti Thor viikingeille salamoitaan.
Jouluisin pitoterveisin
Haraldin Kylän Iloinen väki
http://www.ravintolaharald.fi
http://www.facebook.com/pages/ Viikinkiravintola-Harald/ 155101811167539
http://twitter.com/ ViikinkiHarald
http:// viikinkiravintolaharald.blogspo t.com/
http://www.facebook.com/pages/
http://twitter.com/
http://
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)