Hämeen Härkätie-retki
Jaarli Freygeirr kulki joukkojensa kera kohti Hämettä reput täynnä uusia makuja. Saivat hämäläiset ihmetystä kokea , kun viikingit jakoivat matkaltaan kerättyjä eväitä.
Matkan saaliit olivat pelloilta kerättyä satoa, metsien riistaa sekä pensaista kerättyjä marjoja.
Helga laittoi padat porisemaan ja näin syntyi viikinkikylille uusia herkkuja. Alkuun loihdittiin herkku pelloilta kerätystä ohrasta ja metsästä poimituista sienistä. Laitettiin vierelle vielä järvestä pyydettyä lahnaakin. Pääherkku oli riistaa kerallaan ryytimaan porkkanoita. Jälkihyväksi leivottiin kaakku, joka kruunattiin punaherukoilla.
KANTARELLIOHRATTOA
HJALMAR NAHKAPÄÄN TAPAAN
Lempeästi haudutettua kantarelliohrattoa
kera Hollolalaisen pitoleivän
ja Puulan savulahna – vuolukermamoussen.
ERIK VAHVAJOUSEN SAHTIHIRVENPAISTIA VL
Pitkään savustettua ja sahdissa haudutettua hirvenpaistia, punajuurista ja kasvimaan antimista paistettua pyttipannua
sekä väinönputki-porkkanapyreetä.
Lisänä maukasta sahtimaustekastia
ja tervatiinuun pudonneita puolukoita.
HJARL METSÄNKÄVIJÄN PIIMÄKAKKUA VL
Paistui uunissa makoisan mausteinen piimäkakku
kerallaan Tuloiselan punaherukoista keitettyä kastia,
sekä laventelin lehdillä lepyteltyä kermaa.
Tämä herkullinen menukokonaisuus on tarjolla Viikinkiravintola Harald Lahdessa
Kurkun kostukkeeksi herkun keralle juomapirtin vartija suosittelee talon hörpyistä Viisauden viiniä tai Lahden perinteistä Sininen – olutta.
36.20€
Vuonna 1050 jaarli Freygeirr kokosi joukot
ja he purjehtivat ryöstöretkille Hämeeseen.
Matka eteni Härkätietä pitkin tahmeasti.
Reitin varrella viikingit kohtasivat
vaikeaa maastoa, linnavuoria
sekä taisteluhenkisiä hämäläisiä.
Lopulta viikingit luovuttivat ja jatkoivat matkaa
Suurta Savontietä pitkin pohjoiseen.

Helga
ja Lahden Haraldin kylän iloinen väki