Sorttiina syntyi intohimosta leipomiseen ! Leipomoni on perheleipomo ja se sijaitsee Nokialla, vain 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Sorttiinassa työskentelee minun lisäkseni tyttäreni, nuorempi leipuri Maija Nysten. Meillä leivotaan herkullinen ja perinteinen Saaristolaisleipä josta kaikki herkkusuut pääsevät nauttimaan herkutellessaan Viikinkiravintola Haraldissa.
Vahva maltaan aromi sekä ihanat tutut tuoreiden sämpylöiden, leipien, leivonnaisten ja kakkujen tuoksu täyttää leipomomme.
Perinteisiä ohjeita kunnioittaen, hyväksi koettujen ja kotoisten reseptien mukaisesti leivomme käsityönä laadukkaista raaka-aineista ja terveellisesti, ilman lisäaineita. Näin jokainen tuote on tutuilla käsillä tehty, ainutlaatuinen ja jokaiseen tuotteeseen liittyy oma tarinansa.
Oma leipurin tarinani taisi alkaa jo vuonna 1964 ollessani vain 2,5-vuotias. Isoisäni teki minulle oman pienen punavalkoisen keittiön. Koen, että olin etuoikeutettu, kun sain aivan pienestä pitäen olla niin äitini kuin isoäitinikin kanssa oppimassa leipomisen jalon taidon. Vuosien varrella kiinnostukseni vain lisääntyi, leivonnaisten tuotekehittely ja eri tekniikat veivät mennessään. Varovasti sivuja käännellen selailen isoäitini keittokirjaa vuodelta 1947. Sen kansien sisällä on kultaisia muistoja lapsuuden leipomuksistani.
Kuitenkin... elämän polut ovat moninaiset… pitkä matka täytyi kulkea näistä lapsuuden enteistä kunnes vihdoin muutama vuosi sitten koitti aika perustaa oma leipomo.
Halusin aina ja haluan jatkossakin että kaikki leipomossani on kotitekoisen makuista – aina leipomoni nimeä myöten – ja niin syntyi Sorttiina!
Tavoitteenamme on luoda ja pitää yllä Maukasta Kahvipöytäelämää ja viedä asiakkaamme kohti herkullisempaa arkea ja sen yli!
Yrityksemme arvot tukevat hyvin tätä tavoitetta sillä kulmakiviämme ovat Laatu, Suomalaisuus, Lähiruoka ja Herkullinen Arki!
Toivon Sinulle nautinnollisia hetkiä Herkullisen Arjen parissa !
terveisin Sirpa Santala
pidätämme oikeudet muutoksiin
http://www.facebook.com/…/Viikinkiravintola…/155101811167539
http://twitter.com/ViikinkiHarald
http://viikinkiravintolaharald.blogspot.com/
http://www.ravintolaharald.fi/
http://shop.ravintolaharald.fi/
http://www.pinterest.com/vharald/
#viikinkiravintolaharald
#viikinkiravintola_harald
pidätämme oikeudet muutoksiin
http://www.facebook.com/…/Viikinkiravintola…/155101811167539
http://twitter.com/ViikinkiHarald
http://viikinkiravintolaharald.blogspot.com/
http://www.ravintolaharald.fi/
http://shop.ravintolaharald.fi/
http://www.pinterest.com/vharald/
#viikinkiravintolaharald
#viikinkiravintola_harald