Viikinkiravintola Harald

Viikinkiravintola Harald
Raskaan - ja usein sotaisankin arjen vastapainoksi olivat viikingit sangen persoja juhlistamaan eloaan pöydäntäytteitä säästelemättä. Siispä ympärille kutsuttiin hyviä ystäviä sekä runsain mitoin syötävää ja juotavaa!Olipa tilaisuutesi pikkujoulut, varpajaiset, illanvietto tai mikä tahansa tilaisuus, joka antaa aihetta yhdessä kokoontumiseen, sopii Viikinkiravintola Haraldin kurkihirren alle saapua suuremmallakin venekunnalla passattavaksi. Jokainen tilaisuus rakennetaan yhdessä toiveidenne mukaisesti. Tarjolla on useita sopivia tiloja erikokoisille ryhmille. Rakennetaan yhdessä tilaisuus, joka välittää viestiänne tilaisuuden tarpeen mukaan viikinkityyliin.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Keväinen tervehdys Helsingin Viikinkiravintola Haraldista


Olen Rudolf Rohkea, täältä Helsingin Viikinkikylästä. Kävin teille keväisellä ja ansiokkaalla ryöstöretkellä naapuri kunnassa. Kolme päivää samoiltuani metsissä ja pelloilla törmäsin vanhaan ystävääni joka kertoi ryöstäneensä kyseisen repeptin muutama hetki sitten ja päätimme testata sitä ja lopputulos miellytti meitä niin paljon joten päätimme kaataa kurkusta vielä muutaman ämpärillisen kylmää ja maukasta o.....🔪💪

Juustollatäytetty karitsan entrecote 2:lle
Karitsan entrecote 280g
Fetajuusto 40g
Tomaatti 90g/1kpl
Punasipuli 20g
Persilja 10g
Suola
Mustapippuri

Leikkaa lihat halki/perhosiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Tee täyte pilkkomalla tomaatti ja sipuli kuutioiksi, murskaa feta joukkoon, silppua persilja. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Jaa täyte karitsojen päälle ja rullaa ne kiinni. Sulje rullat hammastikuilla. Grillaa lihat kiinni, ja kääri folioon, grillaa 10min, ja hauduta 30min.
Tarjoile uuniperunan kanssa, kääri perunat tiukaksi folioon ja laita saunan pesään 50min.
Kevät terveisin Rudolf Rohkea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti