Päällikön pidot on ohjelmallinen illanvietto viikinkiteemalla 10-50 hengen ryhmille. Kylämme ehtoisat emännät ja uljaat isännät kutsuvat teidät kestitettäviksi itse Helgan valitsemien herkkujen ja Haraldin lempihörppyjen pariin. Näyttävästi katettu herkkupöytä täyttää vatsan ja rennon railakas palvelu vapauttaa mukavasti vaikkapa palaveripäivän jälkeen.
Päällikön pitojen kohokohta on ruoka, joka valmistetaan Haraldin herkkukeittiön parhaista suunmukaisista. Herkullisen ja runsaan menun pidoissa esittelee Patavahtien päällikkö, joka johdattaa tarinoillaan osallistujat matkalle viikinkiaikaan. Ja Haraldin käskystä henkilökuntamme pitää huolta, että ruokaa riittää pöydässä koko pitojen ajan suuremmankin nälän taltuttajien ollessa paikalla.
Viikinkien tyyliin
Tapahtumien edetessä asiakkaat osallistuvat Pitojen ohjelmaan, sukeltavat hauskasti viikinkihistoriaan ja vahvistavat yhteishenkeään. Rohkeimpien osallistujien luonto laitetaan koetukselle viikinkikasteen muodossa. Riimukivistä kurkistetaan tulevaisuuteen ja mukaansa vieraat saavat elämyksen lisäksi muiston kotiin vietäväksi. Isäntä voi helpottaa oloaan valitsemalla ryhmälle valmiin, teemaan sopivan juomapaketin. Johdata siis joukkosi Haraldin kurkihirren alle passattavaksi.
Isännälle Päällikön Pidot on helppo ja varma valinta, vieraat kyllä viihtyvät.
Päällikön Pidot Menu
Kylämme ehtoisat emännät ja uljaat isännät ovat laittaneet padat porisemaan ja kutsuvat sinutkin nauttimaan Haraldin herkkukeittiön parhaita suunmukaisia. Olkaa hyvä!
(hinta pääruoan mukaan, sisältäen alv 13 %)
Alkajaiskilpi
(tarjoillaan viikinkikilveltä)
· viskillä savustettua lohta · jäämeren katkaraputartaria · tervasilakka · karhumakkara · poromousse · hirvenpaistia · riistasalami · sipulihillo · tervaisa puolukoita · ryytimaan viheriäisiä · talon riihileipää sekä saaristolaisleipää
Pääruoka valintanne mukaan
- Muhevaa broilerinrintaa, talon makkaraa sekä saviruukussa haudutettua häränlihapataa (49 € / hlö)
- Patavahtien grillaamaa häränfileetä kera tervakaukalossa
loimutetun lohen (55 € / hlö) - Grillattua saksanhirvenkaretta, mureaksi haudutettua karitsaa kerallaan yön yli hautunutta porsaankylkeä (66 € / hlö)
Kaikki pääruuat sisältävät mm. mustatorvisienikastia, Viisauden viinistä valmistettua kastia, karviaishilloketta, hunajajuureksia, kermaisia juustoperunoita sekä hiillosperunoita.
Jälkihyvä valintanne mukaan
- Tuomipihlajan marjoista valmistettua jäätelöä, vadelma-omenahillokkeen
kera
Talon suussa sulavaa suklaakakkua kera vadelma-omenahillokkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti