1.3.2015
by Ronja Honko
Viikinkiravintola
Harald on päättänyt pistää patansa porisemaan pirkanmaalaisittain. Pirkanmaan
kyläretki -annoskokonaisuus on taituroitu retevän Viikinki Einarin kala- ja
metsäretken muotoon, jonka tarinaisista annoksista ei puutu meheviä
juonenkäänteitä saati makoisaa loppua.
Keittiömestari Ari Lampiahon luotsaama
Haraldin keittiötiimi on loihtinut vieraillensa tarjota paikallisista
raaka-aineista paikallisia makuja. Niitä viikingitkin nauttivat näillä nurkilla
mellastaessaan.
- Halusimme tuoda oikein klassisia
kotimaisia raaka-aineita ja makuja esille. Mietimme pitkään, että mikä olisi
oikein pirkanmaalainen juttu ja päädyimme hirveen, marjoihin, piimään, haukeen
ja särkeen, makumuistoihin lapsuudesta. Meillähän on täällä puhtaat järvet
aivan vieressä ja ne ovat aina olleet täynnä hyvää ruokakalaa, vuoropäällikkö Riikka
Jylhä-Vuorio kiittelee.
Niinpä Viikinki Einari lähteekin
aamuvarhaisella kalaan pienen naukun Ahdin kunniaksi napaten. Runsaan
kalansaaliin kokemisen jälkeen hän tohtii vielä metsälle saaden jousipyssyllään
hirven kaadettua, hurja uromies kun on. Kotimatkalla Einari koukkaa lakkasuon
kautta ja palaa emäntänsä luo saaliineen. Tuvassa vaimo pyöräyttää emmeistä
jälkiherkun ja kiehauttaa nokipannukahvit.
Menun alkuruokavadilla maistuu sekä särki
että hauki savustettuna rapsakan paahteisen leivän seurana. Vorschmackissa
maistuu hirvi päästä häntään. Sarvipää on nimittäin päässyt muhimaan siihen
monena eri osana. Anjovis tuo tujauksen omaa runsasta makuaan aromirikkauteen.
Smetanaakin sopii tuprautella sekaan mielin määrin.
Keittiömestari Ari Lampiaho on erityisen
mieltynyt riistaan raaka-aineena. Etenkin hirven paloittelusta on rutkasti
kokemusta.
Annoksille on olutsuositukset, mikä
lämmittää muidenkin kuin viikinkien mieltä. Runsaat, maalaismaisen rehevät maut
kaipaavatkin mallasjuomaa, kuten Pyynikin Käsityöläispanimon mahtavaa sahtia
kaverikseen. Viiniäkin toki tarjolla on. Jälkihyvän kaveriksi on päädytty
parittamaan nokipannukahvi.
- Olen todella tyytyväinen tähän menuun ja
koko tiimiin. Meillä on hyvä yhteishenki ja sanomme toisillemme asiat suoraan.
Arvostan erityisesti salihenkilökuntaa, joka on erittäin tarkkaa ja osaavaa,
Ari alias Ulf Umpilaho kuvailee Haraldin viikinkiväkeä.
Pirkanmaan kyläretken antimia on
saatavilla ainakin huhtikuun lopulle asti.
Pirkanmaan kyläretken pääruokana komeilee
hirvi-vorschmack kerallansa tervatiinupuolukkaa, timjamisuolalla maustettuja
perunoita, hunajaisia juureksia, suolakurkkua ja smetanaa.
Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle
Media Oy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti